juhapekkaeloranta / ohjelmistotekniikka-syksy-2019

Geek Repo:Geek Repo

Github PK Tool:Github PK Tool

Ohjelmistotekniikka, syksy 2019

Kurssin nimi on muuttunut, aiemmin kurssi tunnettiin nimellä Ohjelmistotekniikan menetelmät

Yleistä

Kurssilla tutustutaan ohjelmistokehityksen periaatteisiin sekä menetelmiin ja sovelletaan niitä toteuttamalla pienehkö harjoitustyö.

Kurssin kolmella ensimmäisellä viikolla on muutama ohjauksessa tai omatoimisesti tehtävä harjoitustehtävä. Kurssin pääpainon muodostaa viikolla 2 aloitettava, itsenäisesti tehtävä harjoitustyö. Työtä on tarkoitus edistää pala palalta viikoittaisten tavoitteiden ohjaamana.

Kurssin arvostelu perustuu pääasiassa harjoitustyöstä saataviin pisteisiin. Osa pisteistä kertyy aikatauluun määriteltyjen viikoittaisten välitavoitteiden kautta, osa taas perustuu työn lopulliseen palautukseen.

Kurssilla ei ole koetta. Harjoitustyö tulee tehdä kurssin aikataulujen puitteissa. Kesken jäänyttä harjoitustyötä ei voi jatkaa seuraavalla kurssilla (keväällä 2020), joten muista varata riittävästi aikaa (10-15h viikossa) koko periodin ajaksi!

Tarkemmat arvosteluperusteet täällä.

HUOM! Kurssila tarvitset java 8 versiota

Tarkasta koneesi java-versio kirjoittamalla terminaaliin käsky:

mvn -v

Jos koneellasi on jokin muu versio vaihda se alla olevan ohjeen mukaisesti:

Jotta kurssin esimerkkisovelluksen saa toimimaan laitoksen koneilla vaihda se alla olevalla terminaalikäskyllä

export JAVA_HOME=/usr/lib/jvm/java-1.8.0-openjdk-amd64/

Komennon onnistumisen varmistamiseksi mvn -v rupeaa näyttämään oikeaa versiota. Eli java 11 sijaan mvn -v sanoo java8. Tuon aiemmassa komennossa olevan polun löytää helposti ainakin cubblilla komennolla:

update-alternatives --list java

Kirjoitusvirheitä

Jos huomaat tehtävissä tai muussa materiaalissa kirjoitusvirheitä, kirjaudu GitHubiin ja toimi täällä olevan ohjeen mukaan.

Ajankohtaista

  • Telegram on whatsappin/messengerin tyylinen keskustelufoorumisovellus jota on mahdollista käyttää selaimella, mobiililaitteilla ja Windows/Linux/OSX-clienteillä
    • Telegram-kanava on sillattu IRC-kanavaan #otm
    • Huom: kaikki epäasialliset, halventavat ja jotain ihmisryhmää syrjivät kommentit kanavalla ovat kiellettyjä ja tälläisten kommenttien esittäjät poistetaan kanavalta

Linkkejä

HUOM! Saadaksesi harjoitustyöstä viikkokohtaiset pisteet, sovelluksen tulee toimia laitoksen koneella ja ohjaajien pitää pystyä se niiltä aukaisemaan!! Esim. Virtuaalisessatyöasemassa voit testata tätä.

Pajaohjauksen aikatauluja

Pajaohjaus alkaa aina akateemisella vartilla ja kestää tasaan asti, ohjaajien välillä on siis 15 minuutin tauko.

Luokka BK107

Kellonaika Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai
10 - 12
12 - 14 Harri Virva Riku Valtteri
14 - 16 Jere Roope Joakim

Paja alkaa vasta tiistaina 29.10.

Aikataulu

viikko 1

Palautuksen deadline ti 5.11. klo 23:59

  • Maanantaina 28.10. klo 14-16 kurssin aloitustilaisuus salissa A111
  • Komentorivi- ja Git-harjoittelu (2p)
  • Tehtävien palautus tapahtuu tekemällä repositorio githubiin ja rekisteröitymällä labtooliin

viikko 2

Palautuksen deadline ti 12.11. klo 23:59

  • Harjoitustyön aiheen alustava määrittelydokumentti (1p)
  • JUnit-harjoittelu (2p)
  • Oman projektin koodaus alkaa

viikko 3

Palautuksen deadline ti 19.11. klo 23:59

  • Harjoitustyön koodin runko valmiina (2p)
  • Pajassa tehtävät tai omatoimiset tehtävät Luokka- ja sekvenssikaaviosta (1p)

viikko 4

Palautuksen deadline ti 26.11. klo 23:59

  • Harjoitustyö (3p)
    • Ohjelman perustoiminnallisuus
    • Testien aloitus
    • Alustava rakenne luokkakaaviona
    • Checkstyle otettu käyttöön
  • Tarkemmat ohjeet täältä

viikko 5

Palautuksen deadline ti 3.12. klo 23:59

  • Harjoitustyö (3p)
    • Release 1
    • Testikattavuus nousee
    • Jotain päätoiminnallisuutta kuvaava sekvenssikaavio
  • Tarkemmat ohjeet täältä
  • Koodikatselmointi (2p)

viikko 6

Palautuksen deadline ti 10.12. klo 23:59

  • Harjoitustyö (3p)
    • Release 2
    • Testikattavuus nousee
    • JavaDoc aloitettu
    • Alustava versio arkkitehtuuridokumentista
  • Tarkemmat ohjeet täältä

viikko 7

Lopullisen palautuksen deadline su 22.12. klo 23:59

About

License:Other


Languages

Language:Java 96.4%Language:Makefile 3.6%